04.05.2008

Yrityksellämme oli ilo tukea vuoden 2008 suurinta kansalaisten aktiivisuuteen perustuvaa projektia sekä rahallisesti että työntekijöiden osallistumisen kautta. A.T. Kaubandusen työntekijät osallistuivat aktiivisesti sekä siivoustalkoiden järjestämiseen että toteuttamiseen.

Koska tämän projektin lähtökohtana oleva ympäristöystävällinen ajattelutapa on ominainen myös meidän yrityksellemme, syntyi päätös tämän esimerkillisen hankkeen tukemisesta nopeasti. Huolehtiva suhtautuminen sekä ihmisiin että ympäristöön ja vapaaehtoistyö ympäröivän maailman parantamiseksi – tässä ovat arvot, joita me seuraamme jokapäiväisessä työssämme.